-
Raija Heikkilä
Elämäkerta :
Olen Raija Heikkilä. Synnyin Savonrannan Rönkönvaarassa 8-lapsisen perheen esikoisena vuonna 1954. Nyt asun kirkonkylällä. Työurani aloitin 15-vuotiaana opettajaperheessä kotiapulaisena. Kaupassa olen ollut myymäläapulaisena ja myyjänä sekä myyjänä Savonlinnan torilla opiskeluaikoina. Jullikalla myin perävaunuja ja tein toimistotöitä. Itä-Savo-lehden ja Puruvesi-lehden avustajana olen toiminut yli 10 vuotta ja miltei saman ajan olen toimittanut Savonrannan Sanomat -lehteä. Viimeiset kymmenen vuotta ennen eläkkeelle jäämistä toimin opettajana Itä-Karjalan Kansanopistossa. Kansanopiston reservissä olen vieläkin ja menen töihin, kun kutsutaan. Opiskelusta olen tykännyt aina. Ensimmäiseksi kävin Hämeen Konttoriopiston, sitten kauppakoulun ja kauppaopiston Savonlinnassa. Myöhemmin 1990-luvun alussa kävin ylioppilaspohjaisen atk-linjan kauppaopistossa, koska halusin oppia tietotekniikkaa. Viisikymmentä täytettyäni pyrin yliopistoon ja valmistuin hallintotieteiden maisteriksi vuonna 2010. Vuonna 2018 pääsin eläkkeelle. Nykyisin puolisolleni Tarmolle ja minulle on tärkeä asia Sri Lankan kummilapset. Käymme joka vuosi tammi-helmikuussa Sri Lankassa tapaamassa klubin kummilasta sekä omia ja ystäviemme kummilapsia, joita nykyisin on yhteensä 18. Kun emme matkustele, niin vietämme rauhallista elämää omakotitalossa Pukkivirran rannalla. Elämä on mukavaa. Leijona olen ollut vuodesta 2006 lähtien. Olen toiminut aika monta kautta sihteerinä, yhden kauden presidenttinä ja nyt muutaman kauden hallintosihteerinä. Kun on mukana leijonissa, niin aina on jotain mielekästä tekemistä, mm. kirpparivuorojen hoitaminen. T. Raija